top of page

Elidafoods

Arvot ja tausta

puhdas koti
Elida: Welcome
website.jpg

Moi! 
Olen Elida, tämän yrityksen perustaja ja pienen pojan äiti. Elidafoodsin arvot ja juuret tulivat sydämelleni poikani ollessa vuoden ikäinen. Synnytystarinani ja äidiksi syntyminen on avannut silmiäni sille, miten paljon yksinäisyyttä ja haasteita voi olla tässä elämänvaiheessa. Synnytyksen jälkeen olen saanut kokea läheisten tukea, mutta myös aikoja jotka ovat olleet hyvin haasteellisia ja yksinäisiä äitinä. Kokemusteni pohjalta olen ymmärtänyt perinteisen kotiavun merkityksen vauvavuosina ja miten meidän ei tarvitse pärjätä yksin.


Työkokemusta minulla siivoojana suuremmassa siivousyrityksessä, kokkina kahdessa ravintolassa, nuorisovalmentajana urheilussa ja kouluissa, yksityisenä lastenhoitajana sekä olen saanut urheilijana edustaa Suomea koripallossa. 

Olen saanut valtavasti voimaannuttavia palautteita asiakkailtani palveluni vaikutuksesta heidän jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Teen tätä työtä sydämelläni ja työasenteeni pohjautuukin kahteen seuraavaan lainaukseen:

”Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.” -Jobin kirja 14:7

”Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa’.” -Ev. Luukkaan mukaan 14:22

Jokaisella meistä on omat haasteemme ja kokemuksemme vanhempina, sillä äitiys ei tule yksin. Sen kanssa tulee uudesti syntyminen sekä fyysiset, mentaaliset ja henkiset muutokset sekä venymiset. Omaan kokemukseeni vedoten voin kannustaen todeta, että kaiken tämän sisällä on mahdollista kokea eheytymistä, syvää nautintoa ja merkityksellisyyden tuntoa vertaistuen lomassa. Ja nimenomaan näitä edellä mainittuja asioita haluan palveluillani mahdollistaa.

Sydämellisin terveisin,

Elida.

Elida: Kuka on Elida?
bottom of page